Olen Nina, kahden lapsen äiti, ja peruskoulutukseltani sairaanhoitaja. Rakastan eläimiä yli kaiken ja kotonamme asuukin kaksi koiraa ja kissa, jotka tuovat elämäämme paljon iloa, rakkautta ja valoa. Olen työskennellyt vuosia kotihoidossa sairaanhoitajana ja työn ohella opiskellut täydentäviä hoitomuotoja.
Pitkän kypsyttelyn tuloksena syksyllä 2020 päätin antaa enemmän energiaa ja huomiota täydentävien hoitojen maailmaan. Koska hoitoalan työssä tunsin koko ajan riittämättömyyttä ja kiireen aiheuttamaa painetta, kuuntelin sydäntäni ja lähdin kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Täydentävien hoitomuotojen kautta olen kokenut pystyväni jakamaan enemmän läsnäoloani ja ammattitaitoani ihmisille, kuin mitä sairaanhoitajan työssäni.
Ulkonäöstäni sen verran mainitsen, että minulla on nuoresta aikuisiästä asti ollut pälvikalju, minkä vuoksi minulla ei ole tukkaa. Peruukkia en voi pitää työtä tehdessä, sillä se on liian kuuma ja tukala. Joten älä säikähdä tukattomuutta, se on vain kosmeettinen haitta!
Nuoresta pitäen olen ollut kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena, ja siitä kuinka sekä sisäiset että ulkoiset tekijät vaikuttavat kehon terveyteen ja sairastumiseen. Vyöhyketerapiaan tutustuin käydessäni itse vyöhyketerapiassa 2000-luvun alkupuolella.
Vyöhyketerapiaa pääsin opiskelemaan vuonna 2012 sairaanhoitajan työn ohella. Oli mielenkiintoista, kun sai joillekin koululääketieteestä opituille ajatuksille ravistelua ja kriittisyyttä. Lopulta koulutuksen edetessä koululääketieteen ja täydentävien hoitojen näkemykset ja ymmärrys ihmisen terveydestä ja sairaudesta ja yhdistyivät ja kumpikin kulkevat tänä päivänä sopusoinnussa, käsikkäin.
Mielestäni täydentävät hoitomuodot ja koululääketiede ovat oiva pari toimimaan rinnakkain, kun puhutaan ihmisen terveydestä, sairaudesta, terveyden ylläpitämisestä ja sairauksien paranemisesta. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan, vaan saavat tukea toisiltaan. Niiden pitäisi ehdottomasti kulkea käsi kädessä.
Minua on aina kiinnostanut se, kuinka abstrakti ja konkreettinen maailma toimivat rinnakkain ja keskenään. Sisäinen ja ulkoinen. Tunne ja järki. Henki ja keho. Niinpä matkani varrella olen opiskellut myös energiahoitoihin liittyviä asioita ja tekniikoita. Myös aikoinaan taidekoulussa opiskellessa tämä kahden maailman yhdistäminen oli tutkimisen aiheena, kun tein maalauksen lopputyöt pyrkien yhdistämään konkreettisen aiheen, eli kädet tai kehon, abstraktiin taustaan. Lopputyöni nimi oli ”Olemisen tilat”.
Se on jännä juttu, että mitä enemmän ja tarkemmin opin konkreettisia ja tutkittuja asioita esimerkiksi toiminnallista anatomiaa, niin sitä vahvemmin minuun asettautuu myös energia-asioiden ymmärrys ja antautuminen sille, joka on tiedon tuolla puolen. Ne kumpikin siis kantavat toisiaan. Kaksi maailmaa.
Niinhän se on, että opiskeltavaa riittää koko loppuelämäksi. Elämää opiskellaan elämällä. Erilaisia tekniikoita oppii opiskelemalla, havaitsemalla ja tekemällä. Se pitää yhtä aikaa nöyränä ja uteliaana. Ihanaa, kun on jo oppinut paljon ja vielä ihanampaa, että joka päivä saa oppia taas uutta.
Kaikista tärkeintä hoitojen tekemisessä on läsnäolo. Että on kaikki aistit avoinna ja hyväksyvässä olotilassa, jolloin eheytyminen voi tapahtua. Lopulta, tässä hetkessä, paraneminen vain tapahtuu, ilman tekniikoita.
Joka päivä riittää ihmeteltävää ja opittavaa siinä, miten hoito kuhunkin ihmiseen vaikuttaa. Jokaisen keho on ainutlaatuinen kokonaisuus ja tervehtyminen ja tasapainottuminen tapahtuu juuri sen ihmisen ehdoilla ja omaan aikatauluunsa.
Kaikki hoidot antavat sykäyksen keholle itselleen aloittaa prosessi, jossa keho hakee terveyttä sairauden tilalle, tasapainoa epätasapainon tilalle.
