Oikein Ihanaa, sisäisen valon täyteistä Uutta Vuotta Sinulle!
Tammikuu on pyörähtänyt jo loppupuolelle ja päivän pidentyminen näkyy niin selkeästi sekä aamulla että iltapäivällä. Valoa kohti mennään vahvasti!
Hierojan erikoisammattitutkinto on tullut päätökseen ja piakkoin saan siitä fyysisen todistuksenkin. Kipu-osion näyttökokeet oli heti loppiaisen jälkeen ja arviointikeskustelukin on käyty opettajan ja työelämäohjaajan kanssa.
Koulutuksen aikana Kipu-osiossa (kipupotilaan toimintakyvyn ylläpitäminen) kävimme läpi erilaisia hieronnan manuaalisia kivunhoitomenetelmiä ja teimme tehtäviä kipu-asioihin liittyen. Ammattilaisen kipukirja oli oppikirjana, ja olikin hieno havaita, että nyt on viralliselle terveydenhuollon puolelle otettu vahvemmin kokonaisvaltainen lähestymistapa käyttöön. Enää ei ihmistä lähestytä pelkästään biomekaanisen tarkastelun kautta, vaan otetaan huomioon myös psykologiset ja sosiaaliset osa-alueet.
Kipuosiossa painottuvat hyvin paljon ihmisen omien voimavarojen löytäminen ja vahvistaminen. Hoitotyön ammattilainen on vain tukija ja rinnalla kulkija. Potilaan vastuulla on auttaa kehoaan esimerkiksi hermostoa rauhoittavilla harjoituksilla ja sitä kautta saada kehon oma valtava kotiapteekki käyttöönsä.
Aivan mahtavaa! Kuinka paljon me kaikki pystytäänkään itse vaikuttamaan kehoon ja mieleen, kunhan vain saamme siihen tietoa, työkaluja ja tukea!
Kävin myös urheiluhieronnan koulutusosion läpi syksyllä, mutta henkilökohtaisten syiden vuoksi en siihen ehtinyt tarpeeksi syventyä, jotta kokisin olevani valmis näyttökokeeseen. Urheiluhieronnan osion näyttökoe jää siis hamaan tulevaisuuteen, se vaan tuntui nyt liian raskaalta tehdä. Mutta perustiedot ja taidot minulla on urheiluhierontaan liittyen nyt kuitenkin työkalupakissa.
Kipuasioihin liittyen minulla jatkuu joulukuussa alkanut koulutus, joka on Suomen kuntoutuskouluttajien järjestämä ”Kivun moniammatillinen osaaminen”.
Koulutus toteutuu webinaareina, joita on 2-3 kertaa kuussa. Luentoja pitävät eri terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on vahvaa kokemusta kipupotilaiden kanssa toimimisesta. Luennoimassa on toimintaterapeuttia, fysiatria, fysioterapeuttia, psykologia ym.
Koulutus on todella kattava paketti siihen, mitkä kaikki asiat vaikuttavat kivun kroonistumiseen ja myös millä keinoilla kipua voi vaimentaa ja miten sen kanssa voi oppia elämään ja miten vuorovaikutuksen kautta myös vaikutetaan kivun ilmenemiseen. Tähän mennessä olen saanut jo paljon ymmärrystä kipuun vaikuttavista asioista.
Koulutus kestää syyskuun 2025 loppuun saakka ja siihen sisältyy myös ennakkotehtäviä sekä jokaisen koulutusjakson päätteeksi yhteenvetotehtävät luentojen sisältöön liittyen.
Ajanvaraukseen liittyen:
Vapaat ajat menevät tällä hetkellä helmikuun loppupuolelle. Mutta peruutusaikoja saattaa tulla ja voit päästäkin jo melko pian vastaanotolle, joten ole rohkeasti yhteydessä, jos helmikuun loppu on liian kaukana sinulle.
Jos laitat viestiä yhteydenottolomakkeen kautta, niin laita myös puhelinnumerosi, niin voin olla sinuun yhteydessä puhelimitse. Välillä sähköpostit menevät roskapostin puolelle, ja vastaukseni jäävät asiakkaalta näkemättä. Siksi mieluummin olen sitten yhteydessä puhelimitse saatuani yhteydenottosi.